Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:127359 kpl

No voi hyvää päivää..

Maanantai 15.2.2016 - Anne.


..ompa vierähtänyt pitkä tovi, kun tänne olen mitään laittanu. Viikonloput on menneet enempi tai vähempi jänistellessä ja viikolla muka kiirus..

Riitun kanssa pyörähettiin Kajaanissa näyttelyssä tammikuussa -ja joku ruusuke tupsahti (rop-pentu, kp jne). No olipa tääkin kokemus.

Laitan nyt yhet kuulumiset Vikiltä (V.Derrick), et ees sivut päivittys vähän ;) Teksti ja kuvat Rajavartiolaitoksen sivuilta.

Vikin talviset terveiset

Hau ja mukavaa uuden vuoden alkua!

Edellisestä kirjoituksesta onkin jo aikaa, ja syksyn aikana olen päässyt mitä mielenkiintoisimpiin työtehtäviin.

Olen suorittanut työtehtäviä sekä maalla että merellä. Syksyllä saimme hälytystehtävän Tammisaareen, jossa saaren rannasta oli löytynyt kivikkoon hakkautunut kumivene. Minun tehtävänäni oli tarkistaa saari ja etsiä mahdollisia veneessä tulleita ihmisiä, mutta lopulta kävi ilmi, että muun muassa ruokaa ja kastuneen matkapuhelimen sisältänyt, Viron rekisterissä ollut vene oli ajelehtinut itsekseen Suomenlahden yli.

Syksyllä olin myös yhtenä viikonloppuna mukana kadonneen ihmisen etsinnässä Nuuksiossa. Välillä meinasin jo tympääntyä isäntään, kun en saanutkaan normaaliin tapaan lähteä etsimään haistamiani jalanjälkiä, vaan isäntä komensi minut aina takaisin. Tarkoitus olikin etsiä ilmavainun avulla, ja isäntä oli kyllä tyytyväinen, kun haistoin 800 metrin päässä olevan telttapaikan ja siellä olevat ihmiset. Hyvitykseksi (tai palautukseksi, kuten isäntä asian ilmaisi) minulle tehtiin harjoitusjälki, jonka sain jäljestää.

Eräässä rahtilaivassa olimme tekemässä henkilöetsintää. Olin kovin tyytyväinen itseeni, kun pystyin osoittamaan löytäneeni jotain eräästä siivouskomerosta. Isäntä ihmetteli kovin, kun komero olikin tyhjä. Pienen pähkäilyn jälkeen isäntä kollegoineen keksi, että komeroon nousi alemman kerroksen messissä istuvien henkilökunnan jäsenten haju ilmastointikanavia pitkin.

Kuten viime kirjoituksessa ohimennen mainitsin, olemme isännän kanssa saaneet käyttöön uuden koira-auton, jolla siirrymme tehtävästä toiseen. Minun tilani ovat oikein hyvät, arvolleni sopivat. Tarvittaessa kyytiin mahtuu toinenkin koira. Hienot ovat myös isännän tilat, joskin ihmettelen välillä ketä isäntä ohjaamon puolella käskyttää vai puhuuko kenties itsekseen. Minä en niitä komentoja ymmärrä, mutta ilmeisesti uusi navigaattori ymmärtää.

Syksyn aikana olen tehnyt paljon myös satamatarkastuksia. Välillä tarkastuksen kohteena ovat olleet ajoneuvot, välillä matkustajat. Aika ajoin isäntä on työnteon lomassa teettänyt minulla myös harjoituksia. Olen kyllä jo taitava huomaamaan hajut, mutta välillä meinaan vähän hätääntyä, kun en heti keksi kenestä haju on lähtöisin. Onneksi menestyksekkään merkkauksen jälkeen seuraa aina leikkituokio pallon kanssa. Se rentouttaa.

Joulua vietimme isännän kanssa kotosalla, mutta uudenvuodenaaton olimme töissä. Kulkuneuvona toimi RV-alus, josta en kyllä erityisemmin välittänyt. Vene keikkui aallokossa kovasti ja jostain tippui tavaraa niskaani. Normaalisti käytän kuljetustilanteet hyväkseni ja otan tirsat, mutta nyt se ei kyllä onnistunut. Merenkäynti oli sellainen, ettei isäntäkään päässyt penkiltään ylös minua auttamaan. Isäntä kuitenkin vaikutti tyytyväiseltä, kun rantauduttuamme olin heti toimintakykyinen ja valmis uuteen tehtävään.

Vuodenvaihteen jälkeen tuli vihdoin kunnon talvi ja lunta. Lumesta minä tykkään, eikä pakkanenkaan hidasta menoani. Kylmän ilman myötä isäntä on kuitenkin joutunut rasvailemaan tassujani, joka on tehnyt ajoittain askeleestani hieman liukkaan. Minulta ilmeisesti myös lähtee hieman tavallista enemmän karvaa, kun kotirauhaani häiritään nyt imuroimalla kahdesti päivässä.

Talven tultua isäntä on saattanut leikitellen haukkua minua possuksi. Hetken aikaa mietin, tuliko jouluna herkuteltua hieman liikaa, kunnes peiliin katsominen paljasti toisenlaisen totuuden. Normaalisti musta kuononpääni on muuttunut vaaleanpunaiseksi!

Hei vaan seuraavaan kertaan!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini